perjantai 22. huhtikuuta 2011

Back In Bussiness

Ensiksi on pakko sanoa että anteeksi kun en ole ehtinyt kirjoitella! On ollut teatterikiireitä ja viimeviikolla oli koeviikkokin ja kaikkea on ollut synttärikierteestä sydänsuruihin. Kaiken lisäksi nettiyhteyteni päätti sanoa itsensä irti noin kaksi viikkoa sitten joten nämäkin päivitykset teen kirjoittamalla tekstit ja muokkaamalla
kuvat valmiiksi kotona ja sitten vain kokoan postaukset koulussa hyppytunneilla. Ihastuttavaa. Mutta kyllä minä postaan vaikkei minulla yhtään lukijaa vielä olekaan! x3 Noniin, mutta nyt sitten tyylin pariin. Olen tosiaan tässä viime viikkoina lipsunut rokkarin näköiseksi mutta kurinpalautus on jo käynyt ja nyt olen taas mori. Näytiksi pari viimeviikon mori-asua. Tai okei, olen vasta ns. wannabe-mori mutta sinne päin, sinne päin.


Niin ja ilmoitukseksi että ulkoasun uudistus on meneillään! Tulin siihen lopputulokseen että edellinen oli liian syksyinen kun kevätkin on jo näin pitkällä! Joten eilen illalla päätin olla ahkera ja tekaisin äkkiä uuden layoutin. Tottakai tuokin on vaan sellainen "hmm, valitsenpas jonkun hyvän kuvan ja lätkäisen nimen siihen"-tyyppinen mutta en oikein osaa/jaksa tehdä parempaa, valitettavasti. Ehkä harjoitus tekee mestarin, ken tietää. Juu tosiaan, olen siis nyt koulussa hyppytunnilla ja tällaista vaatetta on päällä. 


Tuo tumma laikku tuolla alla on hame, en oikein koskaan saa aseteltua sitä hyvinjoten tein poikkeuksen siihen kesäloma-sääntöön. Alla nimittäin tuo hame ylläni! En kyllä saa siitä ikinä tarpeeksi hyvää kuvaa mutta tämä nyt antaa jonkinlaista osviittaa siihen miltä se voisi näyttää päällä. Tuon hameen löytämisestä olen tosi ylpeä, löysin sen viime kesänä iskän kanssa tehdyltä kesälomareissulta kun kävimme Tuurin kyläkaupassa. Hame maksoi "jopa" 1.95€. Ensin en oikein osannut yhdestellä sitä minkään kanssa (minulla on aina ollut onglemia ruskeiden vaatteiden kanssa) mutta nyt se yhdistyy jo kivasti kaikkeen valkoiseen ja punaiseen kaapissani ja tänään myös metsänvihreään. Oikealla esimerkkiyhdistelmä viime lauantailta. Valitettavasti olen joutunut vähän säätämään kuvien koka ja muuta kun muutin ulkoasua ja jostain syystä ennen ihan hyvin vierekkäin mahtuneet kuvat hyppäsivätkin eri riveille. Murh.


Sitten takaisin tähän päivään. Tukan olen tänään laittanut suunnilleen näin, paitsi että letti on kiinni korvan yläpuolelta sellaisella pinnillä jossa roikkuu entisestä kaulakorusta irrotettu sulkarykelmä. Siitäkin voisi joskus ottaa kuvan mutta tässä nyt joku mallityttönen. Tuota, voisin kai kertoa että en tiiä miten haluan leikata hiukseni. Toisaalta haluaisin pitää ne pitkinä (ne ulottuvat nyt olkapäille) mutta toisaalta kaipaan normaalisti lyhyitä kutrejani. Suunnittelin jo pitkään kuinka leikkaan samanlaisen kampauksen kuin Rentrer en Soin Shun (jos googlaatte, se on toinen kuva :3), mutten olekaan enää varma, kun eilen selailin lataamiani lehtiskanneja tukkalehdistä ja tuli sellanen olo että tahtoo laittaa pitkää tukkaa :) Pitkä tukka kyllä tuhoaa päänahkani mutta hei, mitäs eitä ei tekisi kauneuden eteen, hehheh.  
Voi jestas kun juttu loppuu :( Mutta niin loppuu tuntikin joten lähden tästä seuraavaan luokkaan! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti